Tarinamarkkinat

Lapin Lisä huipentuu Tarinamarkkinoille (elokuvahankkeiden myyntitapahtuma) Torniossa. Myyntitapahtumaan osallistuu Tarinaputkeen valitut maksimissaan 8 hanketta. Tarinamarkkinat järjestetään kerran vuodessa (vuosina 2009-2010). Tilanteen/tarpeen mukaan edistyneimmille hankkeille voidaan järjestää myös mahdollisuus räätälöityyn myyntitapaamiseen rahoittajan kanssa.

Tarinamarkkinoiden tavoitteena on paitsi tutustuttaa rahoittajat lappilaisiin tekijöihin myös mahdollinen rahoituspäätös heidän elokuvahankkeille (käsikirjoitus-,ennakkovalmistelu- tai tuotantotuki).  Usein rahoittajat tekevät varsinaisen rahoituspäätöksensä kuitenkin vasta Tarinamarkkinoiden jälkeen.

Tarinamarkkinoilla elokuvahankkeet pitchataan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan johdolla rahoittajille. Myös käsikirjoitukset ilman tuotantoyhtiötä voivat pitchata käsikirjoitustukea varten. Tarpeen mukaan järjestetään tekijöille mahdollisuus neuvotella hankkeista rahoittajien kanssa myös kahdenkeskisissä lyhyissä tapaamisissa.

Tapahtumaan ovat lupautuneet osallistumaan alan tärkeimmät kansalliset rahoittajat Suomen elokuvasäätiö (SES), Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus (AVEK) ja Yleisradio.

Tilan salliessa Tarinamarkkinoita voivat tulla seuraamaan tuotantoyhtiöt Pohjois-Suomesta sekä muualta.

Tarinamarkkinoiden palkinnot

Tarinamarkkinoilla palkitaan käsikirjoitukset ja/tai elokuvahankkeet, joilla on parhaat edellytykset edetä tuotantoon (arviointi sisältää etukäteen toimitetun käsikirjoituksen tai elokuvahankkeen myyntipaketin + pitchauksen ja henkilökohtaisen tapaamisen). Tarinamarkkinoilla palkintoja on luvassa jopa 4000 euron arvosta.