Käsikirjoitusprosessi kulkee kolmena suurena askeleena, joissa tarina kasvaa sisältä ulospäin, rungosta oksiin. Perustarinan ja synopsiksen jälkeen muotoutuu laajempi tarinan runko, step outline, jonka pohjalta kohtaukset voidaan kirjoittaa. Vaikka luova prosessi kulkisi toisenlaisia teitä, jonkinlainen perusta kirjoittajan on rakennettava, jotta hänen energiansa ja mielikuvituksensa ovat vapaat liikkumaan tarinan fiktiivisessä maailmassa, luomaan henkilöitä ja punomaan heille toimintaa.
Step outline on draaman toiminta kokonaisuudessaan proosamuotoisiksi askeliksi (steps) kirjoitettuna. Kustakin askeleesta syntyy lopullisessa käsikirjoitustyössä yksi tai useampia kohtauksia. Oleellista on, että askeleet sisältävät sen muutoksen tai liikkeen, jonka tarina juuri tällä paikalla tarvitsee kulkeakseen eteenpäin seuraavaan askeleeseen. Siksi askelia ei pidä kuvailla laveasti, vaan on yritettävä pelkistää esiin niiden toiminnallinen ydinsisältö, kärki eli ”pointti” Tämä on myös hyvä keino testata, onko ajattelu valmista. Jotta pystyisi parilla lauseella kuvaamaan askeleen ydinsisällön, on sen oltava selkeänä kirjoittajan mielessä. Vain ilmaistu ajatus on ajateltu ajatus.
Askeleet on hyvä kirjoittaa preesensmuodossa aktiivilausein. Näin kirjoittaja joutuu ajattelemaan askelten toiminnallista sisältöä ja välttää epäkonkreettisen kuvailun. Normaali kokoillan elokuva tai näytelmä sisältää 40-60 tällaista askelta - saman verran kuin elokuvassa on dramaturgisia kohtauksia.
Viimeistelty elokuvakäsikirjoitus jakautuu yleensä huomattavasti pienempiin kohtauksiksi nimettyihin yksiköihin, joissa tarina kulkee kuvakerronnan ja kuvaustyön organisoinnin ehdoilla. Valmiissa elokuvakäsikirjoituksessa voi olla 100-200 tällaista kuvakerronnallista kohtausta, joista varsinaiset dramaturgiset askeleet muodostuvat.
Jos step outlinen askeleet kirjoitetaan paperilapuille ja nämä kiinnitetään seinälle, on koko tarina yhdellä silmäyksellä nähtävissä. Tämä on hyvin havainnollinen ja tehokas työkalu myös silloin kun kirjoittaja työskentelee yhdessä esimerkiksi käsikirjoitustyötä ohjaavan tutorin tai dramaturgin kanssa. Voidaan tarkastella tarinan rakennetta ja mittasuhteita, erityisesti käännekohtia, joissa vastavoimien konflikti kärjistyy. Nähdään esimerkiksi, ettei pääjuonen käynnistävää tapahtumaa tai ensimmäistä käännekohtaa löydy lainkaan tai että ratkaiseva toinen käännekohta, Point of No Return, on noin puolivälissä tarinaa ja koko toinen puolisko on venytettyä viimeistä näytöstä. Lappujen järjestystä voidaan vaihdella ja uusia askelia liittää mukaan. Lopuksi laput numeroidaan ja kirjoitetaan step outlinen seuraava versio.
Step outline -työvaihetta ei ole syytä kiirehtiä saati ohittaa. Jos kirjoittaja malttaa kehitellä tarinaansa riittävän monena step outline -versiona, hän säästää vastaavasti aikaa ja vaivaa käsikirjoitustyössä. Ei ole harvinaista, että ennen käsikirjoitustyöhön ryhtymistä laaditaan 6-8 step outline -versiota. Eikä ole harvinaista, että valmis käsikirjoitus puretaan uudelleen askelversion muotoon, kun perustarinassa havaittuja puutteita halutaan korjata tarinan rakenteita analysoiden eikä pelkän vaikutelman tai mieltymysten perusteella.
Kirjoittajan on hyvä testata myös tässä työvaiheessa perustarinansa olemassaoloa ja sen herättämää reaktiota kertomalla tarinaa ääneen. Jos kirjoittajalla on tarinan runko valmiina, hän pystyy kertomaan sen lyhyessä muodossa niin, että kuulijan uteliaisuus viriää ja hän haluaa kuulla lisää. Paul Schraderin ja monen muun kokeneen kirjoittajan vihje on pätevä. Jos saat kuulijan pysymään kiinnostuneena kymmenen minuuttia, tiedät että sinulla on kokonainen tarina. Kun kirjoittaja kertoo ääneen tarinaansa, hän kuulee omissa korvissaan, missä kohtaa ajatus alkaa hapuilla. Samalla myös kuulijan katse harhailee ja hymy jähmettyy. Tarinan runko ei siis ollut vielä valmis. Siis takaisin töihin.
Näin työskennellen rakentuu hyvä pohja kohtausten kirjoittamiselle. Edellytyksenä tietenkin on, että kirjoittaja tuntee klassisen draamamuodon periaatteet ja haluaa rakentaa tarinansa niiden mukaan. Klassisen tarinamuodon vaikutus vastaanottajaan on koeteltu. Persoonallinen teos voi luonnollisesti syntyä myös spontaanisti, ja klassista muotoa voi rikkoa. Silloin kirjoittajan työn arvioinnille ei ole yhteisesti ymmärrettyjä käsitteitä, ja kommentti jää mielipiteen varaan. Kirjoittaja joutuu ehkä eri lukijoiden toisistaan poikkeavien mieltymysten viidakkoon ja kadottaa sinne pahimmassa tapauksessa koko teoksensa. Ainakin taiteenalalla, jossa teoksen syntyminen edellyttää rahoitus- ja resurssipanoksia, yhteinen käsitys muotoperiaatteista on välttämätön.
Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan ensimmäisen näytöksen step outline olisi voinut näyttää tällaiselta: